|
|
        
|
|
Ei Aasian vuosisataa ilman Aasian-laajuista institutiota
by Dr. Anis H. Bajrektarevic
2012-06-05 09:23:55 |
| Print - Comment - Send to a Friend - More from this Author |
   
 |
Jo yli vuosikymmenen ajan useat asiaankuuluvat akateemiset julkaisut ovat olleet täynnään artikkeleita, jotka ovat enteilleet 2000-luvun alusta Aasian vuosisataa. Tätä on usein perusteltu monien runsasväkisten Aasian valtioden (lähes kolmannes maailman väestöstä asuu kahdessa suurimman maanosamme maassa) vaikuttavalla talouskasvulla, lisääntyneellä tuotannolla ja kaupankäynnillä, kuten myös kasvavilla ulkomaanvaluuttavarannoilla sekä viennillä. Kuitenkin historiasta löytyy useita varoittavia esimerkkejä, joissa taloudellisesti ja/tai veästöllisesti vahvat keskuset levittäytyvät ympäröiville alueilleen, erityisesti kun nämä alueet ovat heikompia jommassa kummassa suhteessa. Tämä tarkoittaa, että mikä tahansa (absoluuttinen tai suhteellinen) muutos yhden kansainvälisen toimijan taloudellisessa tai väestöllisessä vahvuudessa lisää väistämättömästi painetta jo olemassa oleviin voimasuhteisiin ja valtatasapainoon kyseisellä kansainvälisellä näyttämöllä.
Herääkin kysymys, mikä on Aasian turvallisuusrakenteiden tämänhetkinen tila? Mikä on alueen ehkäisevän diplomatian kyvykkyys ja mitä keinoja on käytettävissä puhuttaessa ennakkovaroituksista/ehkäisystä, tiedonkeruusta, vaihtojärjestelyistä, sovittelusta, kapasiteetista sekä luottamuksen rakentamisesta Aasian näyttämöllä.
Sillä välin kun toisilla suurilla näyttämöillä ovat maanosien laajuiset puitteet olleet käytössä jo vuosikymmeniä, kuten Amerikan valtioden järjestö - OAS (Pohjois- ja Etelä-Amerikka), Afrikan Unioni - AU (Afrikka), Euroopan neuvosto sekä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö - ETYJ (Eurooppa), tilanne maailman suurimmalla maanosalla on hyvin erilainen. Jo lähes ensisilmäyksellä tulee selväksi, että alueelta puuttuu tyystin koko Aasian laajuinen moninkeskeinen turvallisuusjärjestö. Hallitsevat turvallisuustakeet ovat kahdenkeskeisiä ja pääosin luonteeltaan epäsymmetrisiä. Ne vaihtelevat yksityiskohtaisesti laadituista pitkäaikaisista hyökkäämättömyyssopimuksista, vähemmän muodollisten sopimusten kautta aina improvisoituihin yhteistyösopimuksiin tietyn asian puitteissa. Monitahoisten alueellisten sopimusten olemassaolo rajoittuu vain muutamiin yksittäisiin kohtiin valtavalla mantereella ja näissäkään tapauksissa turvallisuuskysymykset on harvoin sisällytetty tehtävänkuvaan. Lisäksi huomattavaa on, että useat kahdenkeskiset järjestelyt ovat sovittu yhden Aasian valtion ja joko Aasian reunavaltion tai kokonaan alueen ulkopuolisen valtion välillä (mikä tekee näistä lähes oletusarvoisesti epäsymmetrisiä). Esimerkkejä on lukuisia: USA - Japani, USA - Etelä-Korea, USA - Singapore, Venäjä - Intia, Australia - Itä-Timor, Venäjä - Pohjois-Korea, Japani - Malesia, Kiina - Pakistan, USA - Pakistan, Kiina - Kambodza, USA - Saudi Arabia, Venäjä - Iran, Kiina - Burma, Intia - Malediivit, Iran - Syyria, Pohjois-Korea - Pakistan, jne.
Tosiaankin, nykypäivän Aasia on kuin sekoite Euroopan menneisyyttä. Se yhdistelee piirteitä Napoleonia edeltäneestä, Napoleonin jälkeisestä sekä Kansainliiton aikaisesta Euroopasta. Löytyisikö Aasialle siis hyödyllisiä oppitunteja Euroopan menneisyydestä? Toki löytyy, muutamia. Bismarck sai aikaan Preussin exponentiaalisen taloudellisen, väestöllisen sekä sotilaallisen kasvun sekä alueellisen laajentumisen taitavasti suunnittelemalla ja hienosäätämällä 1800-luvun Euroopan monimutkaista kahdenkeskeisten turvallisuussopimusten monimutkaista verkostoa. Kuten Aasiassa nykyään, tämä ei ollut mikään institutionalisoitu turvallisuusverkosto, vaan lahjakasta johtamista yhdistäen yhtäältä malttia ja viisautta, ja toisaalta nopeaa päättäväisyyttä ja armeijoiden sulauttamista, joita täydensi tiukka sinnikkyys. Kuitenkin lähes välittömästi sen jälkeen, kun Keisari pani Rautakanslerin (Bismarck) viralta, nurkkakuntainen ja takapajuinen, epävarma ja militantti preussilainen järjestelmä haastoi (omien Machtpolitik ja Weltpolitik-politiikkojensa mukasesti) Euroopan ja muun maailman kahdessa tuhoisassa maailmansodassa. Tämä järjestelmä, kuten myös Hitlerin vastaava, ei yksinkertaisesti tiennyt mitä tehdä vahvalla Saksalla.
Joidenkin nykyisten Aasian maiden pyrkimykset myös omalta osaltaan muistuttavat Napoleonia edeltäneestä Euroopasta, jossa muutama malttamaton status quon vastustaja haastoi yhtenäisen, universalistisen Pyhän Roomalaisen Keisarikunnan ryhmittymän. Nämä vakavat keskihakuiset ja keskipakoiset heilahtelut Euroopassa eivät olleet vailla vakavia seuraamuksia: siinä missä kardinaali Richelieun ja Jakobiinin Ranska onnistuneesti vapauttivat itsensä, Napoleon III:n ja toista maailmansotaa edeltänyt Ranska sulkeutuivat ja eristivät itsensä, näin luoden epäsuorasti perustan saksalaisten hyökkäykselle.
Myöskin Aasian alueelliset puitteet muistuttavat vertauskuvamme Napoleonin jälkeistä Eurooppaa; ennen kaikkea Wienin kongressin (1815) ja vallankumousten täyteisen ns. hullun vuoden (1848) välistä Eurooppaa. Otetaanpa seuraavaksi nopea silmäys olennaisimpiin alueellisiin asetelmiin Aasiassa.
Ylivoimaisesti korkein osallistumisaste Aasian maiden keskuudessa on APECilla, järjestöllä joka levittyy molemmille puolin Tyyntä Valtamerta. Tämä on kuitenkin järjestö kansantalouksille (ei itsenäisille valtioille) ja toimii eräänlaisena harjoitusareenana tai odotushuoneena maailman kauppajärjestö WTO:lle. Lainaten erästä korkea-arvoista Singaporelaista diplomaattia, joka hiljattain sanoi minulle Genevessä seuraavaa: "Mitä vaihtoehtoja tässä on? ... allekirjoittaa vapaakauppasopimus, mennä USA:n puolelle, kirjautua Facebookiin ja ostaa tavaraa internetistä onnellisesti elämänsä loppuun asti..."
Kaksi muuta läpileikkaavaa järjestöä, OIC ja NAM (joista edellisellä on vakituinen sihteeristö ja jälkimmäisellä ei) edustavat vakiintuneita poliittisia moninkeskeisiä järjestöjä. Molemmat ovat kuitenkin riittämättömiä foorumeita, sillä kumpikaan ei (tarkkaanottaen) omaa mandaattia käsitellä turvallisuuskysymyksiä. Vaikka näillä molemmilla mannertenvälisillä järjestöillä on suuret jäsenmäärät (ja ovat näin toiseksi ja kolmanneksi suurimmat monenkeskeiset organisaatiot heti YK:n jälkeen), kumpikaan ei kata koko Aasian poliittista maisemaa - tärkeitä aasialaisia maita on jättäytynyt järjestöjen ulkopuolelle tai jopa vastustaa niitä.
Lisäksi tulee mainita KEDO (ydinvoima) sekä Iraniin liittyvä (turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet + Saksa) ryhmittymä. Molemmissa tapauksissa käsiteltävät asiat liittyvät kyllä turvallisuuteen, mutta ovat ennemminkin epäsymmetrinen lähestymistapa pelotella ja pitää kurissa yksittäinen maa, tässä tapauksessa Pohjois-Korea sekä Iran, sen turvallisuuspolitiikkaa vastustavien reunavaltioden toimesta. Tilanne oli sama lyhyen aikaa eläneen SEATO:n - SEA:n puolustusliiton - kanssa, joka hajoitettiin välittömästi, kun kommunismin välitön uhka saatiin pysäytettyä ja rajattua ranskalaiseen Indokiinaan.
Siinä missä jotkin asetelmat ovat kuin muisteluita esi-napoleaanisesta Euroopasta, SCO ja GCC muistuttavat meitä Napoleonin jälkeisestä Euroopasta ja sen liitosta Metternichin idän konservatiivisten hovien kanssa. Molemmat järjestelyt luotiin yhteisen ulkopuolisen (ideologisen ja geopoliittisen) uhan verukkeella, suojaamaan tosiasiassa muuttumattomalta turvallisuustekijältä.
Epäsymmetrinen GCC oli ulkopuolisesti aikaansaatu järjestely, johon Yhdysvaltain Lähi-idän pääliittolainen, Saudi-Arabia, kokosi ryhmittymän Arabian niemimaan monarkioita. Se on palvellut kahta tarkoitusta; alunperin hillitä vasemmistolaista nasseristista pan-arabismia, joka oli tuonut ajatuksen tasavaltalaisesta hallinnosta Arabian näyttämölle. Toisaalta (vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen) se toimi vastapainona Iranin vaikutusvallalle Persianlahdella sekä laajemmin koko Lähi-idässä. Reaktio kevään 2011 kuohuntaan Lähi-idässä (mukaan lukien saudi-joukkojen lähettäminen Bahrainiin sekä vaikutusvaltaisen quatarilaisen Al Jazeera TV-kanavan roolin analysointi) on paras todiste GCC mandaatin luonteesta.
SCO on alueen sisäisesti alkunsa saanut ja luonteeltaan symmetrisempi järjestely. Pohjimmiltaan se syntyi Kiinan ja Venäjän strategisen lähentymisen seurauksena1 (perustuen ensimmäistä kertaa modernissa historiassa yhdenvertaisuuteen) toimimaan pelotteena ulkopuolisille pyrkyreille (USA, Japani, Etelä-Korea, Intia, Turkki ja Saudi-Arabia) sekä pitämään Keski-Aasian, Tiibetin ylängön ja Xinjiangin Uighur-provinssin luonnonvarat, alueet, hallitsevan sosio-poliittisen kulttuurin sekä hallinnon ruodussa.
Seuraava pohdittava on Intian niemimaan ryhmittymä SAARC. Tällä organisaatiolla on tunnustettu mandaatti sekä suuri ja osaava sihteeristö. Kuitenkin järjestö on silmiinpistävän samanlainen Kansainliiton kanssa. Kansainliitto muistetaan hyväntahtoisena asetelmana, joka toistuvasti epäonnistui tehtävässään turvata jäsenvaltioitaan, sekä vastata järjestön ulkopuolisten valtioiden haasteisiin ja painostukseen (tätä oli esimerkiksi Venäjä aina pitkälti 30-luvulle sekä USA; SAARC:in tapauksessa Kiina, Saudi Arabia sekä USA). SAARC on käytännössä panttivankina kahden suurimman jäsenensä, Intian ja Pakistanin - molemmat todistetusti ydinasevaltiota - välisessä konfliktissa. Nämä kaksi haastavat toisensa sekä geopoliittisesti että ideologisesti. Lisäksi SAARC on epäsymmetrinen huolimatta organisaation alueen sisäisistä lähtökohdista. Tämä ei johdu ainoastaan Intian koosta vaan myös sen sijainnista: maan keskeinen asema tekee SAARC:ille mahdottomaksi toimia millään osa-alueellaan ilman Intian suostumusta (oli kyseessä sitten kauppa, kommunikaatio, politiikka tai turvallisuus).
Multilateralismin, vastavuoroisen luottamuksen, tehokkaaksi saavuttamiseksi on ehdottoman tärkeää löytää halu tehdä kompromisseja ja saavuttaa yhteinen nimittäjä aktiivisen rinnakkainelon kautta. Suhteettoman kookkaan ja keskeisen jäsenen ympärille on vaikeaa rakentaa yhteistä toimintasuunnitelmaa (jota isot jäsenet eivät tulkitsisi kurissa pitämiseksi ja pienet reunavaltiot keskustan vaativuudeksi.
Lopuksi mainittakoon ASEAN - 10 Kaakkois-Aasian maan ryhmittymä2, joka harjoittaa tasapainotettua monivektori-politiikkaa (perustuen puuttumattomuus-periaatteeseen) sisäisesti ja ulkoisesti. Tällä Jakartassa/Indonesiassa tukikohtaansa3 pitävällä järjestöllä on dynaaminen menneisyys ja kunnianhimoinen perustamiskirja. Se on alueen sisäisesti alkunsa saanut ja suhteellisen tasa-arvoinen organisaatio, jonka vahvimmat jäsenet sijaitsevat sen maantieteellisessä keskustassa (tämä on asianlaita myös EU:ssa, missä Saksa-Ranska/Iso-Britannia-Italia/Puola-Espanja tasapainottavat toisensa maantieteellisesti).Aasian eteläreunan Thaimaan-Malesian-Indonesian ns. kasvukolmio edustaa ASEAN:in ydintä, ei ainoastaan kansantalouden ja kommunikaation suhteen vaan myös poliittisesta vaikutusvallasta puhuttaessa. EU-mainen ASEAN:in yhteisön toimintasuunnitelma (vuodeksi 2015) vaatii suurimman osan organisaation voimavaroista4. Tästä huolimatta ASEAN on onnistunut avaamaan fooruminsa 3+3 ryhmille ja voi pitkällä aikavälillä olla ponne laajempien Aasian-laajuisten foorumien perustamiselle.
Ennen tämän lyhyen yleiskatsauksen loppua mainittakoon kaksi hiljattain alkunsa saanutta epävirallista foorumia, joista molemmat perustuvat ulkoiseen pyyntöön jakaa taakkaa. Yksi, Wall Streetin pankkiirien5 kansankiihkoisesti nimeämä - BRI(I)C/S, sisältää tähän mennessä kaksi tärkeää aasialaista taloudellista, väestöllistä ja poliittista vaikuttajaa (Intia ja Kiina) sekä yhden reunavaltion (Venäjä). Indonesia, Turkki, Saudi-Arabia, Pakistan, Kazakstan ja Iran ovat muutamia muita Aasian maita, joiden kansallisylpeys sekä käytännön intressit puoltavat BRIC-jäsenyyttä. G-20, toinen epävirallinen foorumi, on myöskin koottu Ad hoc (pro bono) periaatteella johtuen G-7 maiden tarpeesta saavuttaa suurempaa hyväksyntää ja kannatusta niiden raha- (valuutanvaihto-sopimus) sekä talouspoliittisissa (säästötoimet) toimissa (edelleen ratkaisemattoman) talouskriisin jälkimainingeissa. Kuitenkaan BRIC ja G-20 eivät ole tarjonneet niihin osallistuville Aasian maille enempää sananvaltaa Bretton Woods institutioissa (ainoastaan taakan jakamista) saatikka auttaneet käymään käsiksi Aasian sisäisiin turvallisuusongelmiin. Kansallisylpeyteen vetoaminen, sitä vastoin, saattaa kiinnittää Aasian maiden voimavaroja ja huomiota liikaa näihin epävirallisiin kokoontumisiin ja pois kiireellisistä kotimaisista, maanosanlaajuisista kysymyksistä.
Kuitenkaan, poislukien Geneveläisen Aseistariisuntakomitean YK koneistoa, YK:n turvallisuusneuvosto, OPEW sekä IAEA, jopa ASEAN:in maat (vaikka ovatkin Aasian maista sitoutuneimpia kansainväliseen yhteistyöhön) ovat vailla sopivaa, pysyvää foorumia jossa käydä käsisksi Aasian turvallisuuskysymyksiin. Euroopan neuvoston tai ETYJ:in tapainen organisaatio on vielä kaukana toteutumisestaan Aasiassa.
Historiamme varoittaa, mutta toisaalta myös valaa toivoa: ETYK:ta (Helsingin konferenssia) edeltänyt Eurooppa oli tosiaankin vaarallinen paikka elää. Jyrkkä geopoliittinen ja ideologinen kuilu leikkasi Euroopan sydämen, jakaen sen kahtia. Eteläinen Eurooppa oli käytännössä katsoen pahamaineisten diktatuurien eristämä; sotilasjuntta Kreikassa, Franco Espanjassa ja Salazar Portugalissa. Turkki puolestaan todisti kerta tosensa jälkeen, kuinka maallistunut ja kaikkivoipa armeija kaatoi hallituksen toisensa jälkeen, Albaania oli sisäänpäin kääntynyt ja Titon Jugoslavia sitoutumaton (ei Eurooppa myönteinen). Kaksi suurta sotilasmahtia, Yhdysvallat (NATO) ja Neuvostoliitto (Varsovan liitto), pitivät Euroopassa suuria armeijoita ja valtavia määriä sekä perinteisiä että ABC-aseita (ja niiden laukaisujärjestelmiä) käytännössä toistensa naapurissa. Monia Euroopan rajoja ei oltu tunnustettu molemminpuolisesti ja länsi kieltäytyi tunnustamasta monia Itä-Euroopan (Neuvostoliiton hallitsemia/asettamia) hallituksia.
Tällä hetkellä Aasiassa on tuskin yhtäkään maata, jolla ei olisi aluekiistaa naapurustonsa kanssa. Lähi-Idästä Kaspialle ja Keski-Aasiaan, Intian niemimaalle, Indokiinaan tai Kaakkois-Aasian saaristoon, Tiibetiin, Etelä-Kiinan merelle ja aina Kauko-Itään monet maat ovat osallisina useissa raja- ja merialuekiistoissa. Pelkästään Etelä-Kiinan merellä on käynnissä tusinan verran erimielisyyksiä - joissa useimmiten Kiina painostaa ympäröiviä maitaan päästäkseen eroon pitkään jatkuneesta piirityksestään.Naapurit tulkitsevat nämä toimenpiteet usein vaaralliksiksi. Tämän lisäksi merellä sijaitsee suuri kansantalous ja saarivaltio laillisessa limbossa - Taiwan, joka odottaa aikaa jolloin Aasian-laajuinen ja kansainvälinen sopimus Kiinojen määrästä Aasiassa saavuttaa laajan ja kestävän yhteisymmärryksen.
Ratkaisemattomat aluekiistat, satunnainen irredentismi, perinteinen aseistautuminen, ydinase pyrkimykset, konfliktit pääsystä merieliöstöön käsiksi ja sen hyödyntämisestä sekä muut luonnonvarat, kuten juomavesivarannot, aiheuttavat valtavaa painetta Aasian turvallisuudelle ja vakaudelle. Lisää painetta aiheuttavat hiljattain esille nousseet ympäristöhuolet, jotka ovat lähes absoluuttinen turvallisuusuhka (ei ainoastaa pikkuselle Tyynen meren saarivaltio Tuvalulle6, vaan myös) Malediiveille, Bangladeshille, Kambozalle, osalle Thaimaata, Indonesialle, Kazakstanille ja Filippiineille, jne7. Kaikki tämä yhdistettynä epätasa-arvoiseen talouteen ja väestödynamiikkaan8 luo Aasiasta kuvan räjähdysherkkänä ruutitynnyrinä.
Olisi täysin asiatonta verrata Aasiaa Eurooppaan kokonsa puolesta (jälkimmäinen kun on pelkkä jatke Aasian valtavaan maanosaan, eräänlainen Aasian läntinen niemimaa), mutta maidenvälinen tila taktisille manöövereille on vertailtavissa. Taktinen tila Napoleonin jälkeisen Euroopan suurvalloilla oli yhtä kapea kuin mitä se on nykypäivän Japanissa, Kiinassa, Intiassa, Pakistanissa, Iranissa ja muissa vastaavissa maissa.
Otetaanpa myös nopea vilkaisu Aasian mielenkiintoiseen ydinaseasetelmaan. Jatkaen historiallisia vertauksia; se heijastaa Yhdysvaltojen ydinmonopolin aikaa ja Venäjän vuosia kestänyttä epätoivoa saavuttaa amerikkalaiset.
Valtavien perinteisten aseiden varastojen ja lukuisten vakinaisten armeijoiden lisäksi neljä (jos emme laske reuna-alueen Venäjää ja Israelia) yhdeksästä tunnetusta (julkisesta ja ei-julkisesta) ydinasevaltiosta. Näistä vain Kiina ja Venäjä ovat ydinaseiden rajoitussopimuksen piirissä (Pohjois-Korea irtautui sopimuksesta vuonna 2003, kun taas Intia ja Pakistan, molemmat vahvistettuja ydinasevaltoja, kieltäytyivät allekirjoittamasta sopimusta). Aasia on myös ainut maanosa jolla ydinaseita on käytetty.
Kuten yleisesti tiedetään, kylmän sodan huipulle oli tunnusomaista valtava geopolittiinen ja ideologinen vastakkainasettelu kahden ydinaseita omaavan supervallan välillä (joiden ydinasevarastot ylittävät moninkertaisesti kaikkien muiden valtioden ydinaseiden määrän). Kuinka hyvänsä arvoituksellisia, mysteerisiä ja ennalta-arvaamattomia toisilleen9, amerikkalaiset ja neuvostoliittolaiset olivat maapallon vastakkaisilla puolilla, heillä ei ollut reviirikiistoja eikä historiaa keskenäisistä aseellisista konflikteista.
Lisäksi Aasian ydinkuviot ovat omalla tavallaan erityisiä, sillä jokaisella ydinasevaltiolla on historiaa vihamielisyyksistä - aseellisia yhteenottoja liittyen aluekiistoihin yhteisillä rajoilla, yhdistettynä intensiivisiin ja pitkään jatkuneiseen ideologiseen kilpailuun. Neuvostoliitolla oli aseellista kitkaa Kiinan kanssa maiden välisen pitkän maarajan viitoittamisesta. Kiina on sotinut Intian kanssa ja saavuttanut suurta alueellista etua. Intia on käynyt neljään otteeseen vastaavaa sotaa Pakistanin kanssa Kashmirin ja muiden kiistanalaisten raja-alueiden tähden. Lopuksi Korean niemimaa on kokenut sotilaallisia yhteenottoja Japanin, Neuvostoliiton, Kiinan ja USA:n kanssa omalla maaperällään ja on edelleen syvän ideologisen kuilun kahtia jakama.
Euraasian länsireunalla ei Ranskalla, Britannialla, Venäjällä eikä USA:lla ole (lähi) historiassa keskinäisiä aseellisia konflikteja. Niillä ei edes ole maarajoja.
Lopuksi vain Intialla ja entisellä Neuvosto-Venäjällä on täysi kansankontrolli niiden sotilaallisen voiman ja ydinkapasiteetin käytöstä. Pohjois-Korean ja Kiinan tapauksessa ne ovat arvaamattoman ja läpinäkymättömän kommunistijohdon käsissä - tarkoittaen demokraattisen, hallituksellisen päätösvallan ulkopuolella. Pakistanissa nämä ovat täysin
Mikä lopulta esti USA:ta ja NL:a käyttämästä ydinaseita oli taattu molemminpuolinen tuho. Jo 50-luvulla molemmilla puolilla oli yhdenvertainen määrä samanlaisia ydinaseita ja sama määrä yhtä tarkkoja laukaisujärjestelmiä.Molemmat tuottivat riittävän määrän ydinkärkiä ja salaisia laukaisupaikkoja selvitäkseen ensi-iskusta ja säilyttämään riittävän vasta-iskukapasiteetin10. Ymmärrettyään ettei ensi-isku toisi varmaa voittoa, vaan päinvastoin takaisi lopullisen maailmanlaajuisen ydinhävityksen ja molemminpuolisen tuhon, amerikkalaiset ja neuvostoliittolaiset saavuttivat pelon tasapainon tämän uhkakuvan takia. Täten tahaton taattu molemminpuolinen tuho (ydinaseiden rauhoittava vaikutus, mikäli niitä omistetaan riittävissä määrin ja läpitunkemattomissa muodostelmissa) toi eriskummallisen, rauhoittavan vakauden vastatusten olevien supervaltojen välille.
Kuten todettua, ydinasevarastot Aasiassa ovat huomattavan vaatimattomat11. Ydinkärkien, laukaisualustojen ja -järjestelmien määrä ei ole riittävä tai tarpeeksi kehittynyt takaamaan vastaiskukykyä. Tämä fakta vaarantaa olennaisesti alueen vakauden ja turvallisuuden: ennaltaehkäisevää ydiniskua voitaisiin harkita ratkaisuna, erityisesti Etelä-Aasiassa ja Korean niemimaalla, puhumattakaan Lähi-Idästä12.
Geopolitiikan perinteinen viisaus arvioi potentiaalista uhkaa tutkimalla sotaisten maiden aikeita ja kykyä. Aasiassa tämä teoria ei kuitenkaan välttämättä kerro koko totuutta: Aasian ydinasevaltioiden lyhyet maantieteelliset etäisyydet tarkoittavat ydinkärkien lyhyempää lentoaikaa, mikä puolestaan antaa vain lyhyen päätöksentekoajan hyökkäyksen kohteeksi joutuneille vastustajille. Paitsi tahallisen, myös tahattoman ydinsodan uhka on sen vuoksi olemassa.
Yksi 1900-luvun hienoimmista ajattelijoista ja humanisteista, Erich Fromm, kirjoitti: "...ihminen voi edetä vain kehittämällä järkeään, löytämällä uuden harmonian..."13
Visiosta ja viisaudesta on todellakin pitkä matka poliittiseen sitoutumiseen ja sen mukaiseen toimintaan. Kuitenkin tämän jälkeen ovat operatiiviset työkalut vapaasti käytettävissä.
Helsingin konferenssin jälkeisen Euroopan tapaus on hyvin opettavainen. Rehellisesti sanoen, maailmanlaajuisesti kiistelevien supervaltojen liika laajentuminen oli lopulta se, joka toi ne saman neuvottelupöydän ääreen. On tärkeää huomata, että tähän vaikutti myös Euroopan kansalaisten määrätietoinen ja jatkuva vaatimus, molemmin puolin rautaesirippua.
Kunhan poliittiset kysymykset oli ratkottu, yksityiskohdat saivat lisähuomiota: ensinnäkin Euroopan-laajuinen rajalinjojen tunnustus rauhotti jännitteitä kirjaimellisesti yhdessä yössä. Sotilaspoliittinen yhteistyö sijoitettiin niinsanottuun ensimmäiseen Helsinki-koriin, mikä sisälsi yhteiset sotilastarkastukset, vaihtojärjestelyt, jatkuvan tiedottamisen, ennakkovaroitus järjestelmän, luottamuksen rakennusmekanismeja, ja vakinaisten maiden edustajien paneelin (ns. ETYJ:n pysyvä neuvosto). Tämän lisäksi tärkeä selvittelytoimisto sijoitettiin niinsanottuun toiseen koriin - foorumi joka liittää yhteen taloudelliset ja ympäristöasiat, aiheet jotka ovat nyky-Aasiassa niin keskeisiä.
Myönnettäköön, että kolmas ETYJ:n kori on viime vuosina ollut monien kiistojen syynä, pääasiassa liittyen tulkintoihin sen mandaateista.Aasia kuitenkin kokee tällä hetkellä nationalismin uuden aallon (joka usein korvaa haihtuvan kommunismin), menneisyydestä juontuvan tunnelatauksen ja pelon, valtavan keskiluokan muodostumisen (joka väistämättä hastaa valtaapitävän eliitin kotimaassaan ja kyseenalaistaa näiden ulkopolitiikan), ja näihin liittyvän sosiaalisen konsensuksen etsinnän - joita kaikkia voitaisiin käsitellä jonkinnäköisen Aasian kolmannen korin puitteissa. Sosio-ekonominen lisäkasvu on selvästi mahdotonta Aasiassa ilman vahvan keskiluokan luomista ja mobilisoimista - tämä yhteiskuntaluokka, ilmaantuessaan sosio-poliittiselle kentälle, on perinteisesti hyvin herkkä poliittisille väärinkäytöksille sekä häiritseville muutoksille. Joka tapauksessa ETYJ:ssä on useita aasialaisia tarkkailijamaita14; Thaimaa, Korea ja Japani (joiden lisäksi Indonesia harkitsee liittyvänsä foorumiin). Nämä maat hyötyvät selvästi osallistumisestaan15.
Tästä johtuen suurimman maanosamme tulisi harkita oman kattavan Aasian-laajuisen monenkeskisen järjestön luomista. Toimimalla näin se voisi saavuttaa Helsingin vision ja hengen. Järjestön rakenteen suhteen Aasia voi ottaa läheisesti mallia hyvin suunnitellusta SAARC:in ja kunnianhimoisesti valtuutetusta ASEAN:in16 foorumeista. Tutkimalla näitä kahta alueellista toimielintä, Aasia voi löytää ja taitavasti määrittää sopivan tasapainon, jolla laajentaa ja syventää (turvallisuus-) mandaattia tällaisessa tulevaisuuden monenkeskisessä järjestössä - ottaen huomioon paitsi maiden lukumäärän myös ajankohtaisten sosio-poliittisten, ympäristöllisten sekä sotilaspoliittisten haasteiden vakavuuden.
*************************************************************************
1 Kiinan ja Neuvostoliiton sekä Kiinan ja Entisten neuvosto-maiden välisten suhteiden analysointi houkuttaa minua vertaamaan niitä muinaiseen Rooman valtakuntaan. Monoliittinen ryhmittymä on hajautunut näennäisesti retorisen, uskonnollisen kysymyksen johdosta - mikä taho antaa virallisen tulkinnan pyhistä kirjoituksista: Rooma vai Konstantinopoli. Se taho, jolla on monopoli tässä tulkinnassa, omaa ideologisen yliotteen, mikä puolestaan tarkoittaa strategista etulyöntiasemaa. Se oli Moskova, joka väkisin väitti Neuvostoliittolaisen kommunismin olevan ainutta oikeaa ja alkuperäistä kommunismia. Kirkkojen hajautuminen lopetti pitkään kestäneen teologisen (mutta myös geopoliittisen) konfliktin antiikin Roomassa. Kiinan ja Neuvostoliiton välinen skisma huipentui Kiinan ideologiseen ja geopoliittiseen vapautumiseen (erityisesti Nixonin Yhdysvaltojen tunnustettua Kiinan kansantasavallan). Ideologisten eroavaisuuksien lisäksi Rooman sosio-ekonominen sekä poliittinen rakenne joutui koetukselle kolmannelta vuosisadalta alkaen. Länsi-Rooma vastusti jyrkästi kaikkea rakenteellista muutosta, eikä kyennyt sopeutumaan. Se alkoi kuihtumaan ja katosi pian maailmankartalta. Itä-Rooma sen sijaan uudistui onnistuneesti ja Bysantti kesti (toimivana sosio-ekonomisena ja poliittisena mallina) toisen tuhat vuotta. Todettuaan rappeutuvan kommunistisen järjestelmänsä olevan kiireellisen uudistamisen tarpeessa, molemmat Gorbatšov ja Deng Xiaoping suunnitelivat reformeja. Gorbatšovin onnistui lopulta hajoittaa Neuvostoliitto glasnostilla ja perestroikalla. Deng johti Kiinaa onnistuneesti. Diplomaatti ja tuottoisa kirjailija Kishore Mahbubani kirjoittaa aiheesta rohkeasti ja tarkasti (The New Asian Hemisphere, 2008, page 44-45). Mahbubani toteaa Gorbatšovin luopuneen Neuvosto-imperiumista saamatta mitään vastineeksi, kun taas Deng ymmärsi "lännen voiman ja vaikutusvallan todellisen onnistumisen ... Kiina ei suvainnut mieltään osoittavia opiskelijoita taivaallisen rauhan aukiolla". Tästä johtuen Deng otti tiukan ja päättäväisen linjan välttääkseen Venäjän kohtalon, ja salli vain perestroikan. Kiina on selviytynyt ja jopa noussut ennennäkemättömään kukoistukseen vain parissa vuosikymmenessä. Venäjä on kärsinyt pahasta rappeutumisesta historallisen imperiuminsa menetyksen jälkimainingeissa (mukaan lukien korkeat itsemurhien ja rikosten määrät sekä vakavan alkoholiongelman). Gorbatšov itse muutti Yhdysvaltoihin ja yksi vodka-merkki kantaa hänen nimeään.
2 Tulevaisuudessa jäsenyys saatetaan myöntää myös Itä-Timorille ja Papua Uudelle Guinealle.
3 Symbolista tai ei, ASEAN:in tukikohta sijaitsee vain 130 km:n päässä historiallisen, sitoutoutumattomien maiden liike NAM:ia edeltäneen, vuoden 1955 Bandungin Aasian-Afrikan konferenssin pitopaikasta.
4 Vertailussa olisi liikaa epävarmuustekijöitä, sillä historia tapaa toistaa itseään, mutta optimismi lopulta selviää voittajaksi. Alustavasti voimme sijoittaa nykypäivän ASEAN:in Maastrichtia edeltäneen EU:n paikalle Sulautumissopimuksen ja Euroopan yhtenäisasiakirjan väliselle ajalle.
5 Lyhenteen kehitti alunperin Jim O'Neill, Goldman Sachsin johtava ekonomi, vuoden 2001 raportissaan: “Building Better Global Economic BRICs”. Tämä raportti syventyi maihin, jotka voivat tarjota lännelle sosiaalisesti, taloudellisesti ja poliittisesti edullisia materiaaleja ja puolivalmiita tuotteia sekä vähääntyytyvää työvoimaa, ehdottaen lopuksi lännen tasapainottavan tämän kaupan viemällä näihin maihin kalliita viimeisteltyjä tuotteita. Raportti ei ennustanut minkäänlaista BRIC-rymittymää saatikka sen paikkaansa kiertäen vaihtavia säännöllisiä kokoontumisia. O'Neill alunperin nimesi Brasilian, Venäjän, Intian ja Kiinan, tosin viime kokouksiin on kutsuttu myös Etelä-Afrikka (BRICS) ja Indonesian kutsuminen on odotettavissa (BRIICS).
6 Tuvalulla, valtiolla joka koostuu täysin matalista atolleista, on edessä koko valtion alueen menetys. Tämä tapahtuma luonee uuden ennakkotapauksen kansainvälisessä laissa - valtio, joka kärsii maantieteellisen alueensa täydellisen menetyksen.
7 Yksityiskohtainen ympäristöriskien arviointi (mukaanlukien vaara-alueet) on saatavissa CRESTA:n raporteissa. CRESTA organisaationa on sveitsiläisen johtavan vakuutus- ja jälleenvakuutuskonsortion RE:n tukema.
8 Jännittävä älyllinen väittely on kiihtymässä läntisessä maailmassa. Aiheet ovat perustavaa laatua olevia: Miksi tiede on muuttunut uskonnoksi? (Nykyinen kansantaloustiede perustuu Adam Smithin yli 200 vuotta vanhaan teoriaan ja yli 300 vuotta vanhaan Hobbesin ja Locken filosofiaan - ja on käytännössä jähmettynyt ja kanonisoitu dogmaattiseksi eksegetiikaksi. Tieteellinen väittely on korvattu sokealla kyseenalaistamattomuudella.) Miksi uskonto on muuttunut poliittiseksi ideologiaksi (uskonnollisia tekstejä tulkitaan ja käytetään ideologisesti väärin Euroopassa, Lähi-Idässä, Aasiassa, Amerikoissa ja Afrikassa)? Miksi (maallinen tai uskonnollinen) etiikka on muuttunut biosentrisestä ymmärryksestä ihmiskeskeiseksi ympäristötietämättömyydeksi? Näiden oleellisten väittelyiden kaiku on pikkuhiljaa saavuttamassa myös Aasian eliitin. Kukaan ei voi ennakoida näiden vastausten laajuutta sisäisesti tai ulkoisesti. Yksi asia on varmaa; Aasia ymmärsi ettei globaali (taloudellinen) yhdentyminen ole korvike kestävälle kehittymissuunnitelmalle. Globalisaatio, kuten koettu Aasiassa ja havaittu muualla, ei tarjonnut oikopolkua kehitykseen, vielä vähemmän sosiaaliseen yhtenäisyyteen, ympäristön tarpeisiin, kotimaiseen työllisyyteen, keskiluokan koulutuksen parantumiseen tai kansanterveyteen.
9 Neuvostoliitto oli salaisuuksien verhoama (tällainen oli, monelle suurelle valtiolle luonteenomainen, poliittinen kulttuuri, jonka Neuvostoliitto peri Tsaarin ajan Venäjältä ja jalosti eteenpäin) – piirre, joka hämmensi amerikkalaisia. Toisaalta Yhdysvaltain avointen, lähes ekshibionististen, poliittisten väittelyiden kakofonia hämmensi vuorostaan neuvostoliittolaisia - ja teki molemmille mahdottomaksi ennakoida vastapuolen liikkeitä. Neuvostoliittolaiset kummastelivat USA:n aina läsnä olevaa avointa poliittista väittelyä, kun taas amerikkalaiset ihmettelivät kaiken poliittisen väittelyn puuttumista Neuvostoliitossa. Amerikkalaiset tiesivät kyllä, että todellinen valta Neuvostoliitossa oli hallituksen ulkopuolella politbyroossa. Silti NL:n hallinto oli kuin musta laatikko (käyttääkseni Kissingerin vertauskuvaa), asioita kulki sisään ja ulos, mutta kukaan ei osannut sanoa mitä sisällä oikein tapahtui. Kun tietty päätös oli tehty, neuvostoliittolaiset totteuttivat sen sinnikkäästi kovaotteisella ja joustamattomalla tavalla. Yleensä muutoksia/hienosäätöä politiikkaan ei tullut ennen henkilöstönvaihdoksia itse politbyroossa - jotain mikä ei tapahtunut päivittäin. Toisaalta neuvostoliittolaisia hämmensi Yhdysvaltain tasavälinen jako toimeenpano- , lainsäädäntö- ja tuomiovallan osalta (joissa tapahtui liian usein henkilöstömuutoksia NL:n makuun), kaoottinen kymmenien tiedustelu- ja lainvalvontaorganisaatioiden rypäs, media ja kansan rooli, sekä läpi kaksipuoluejärjestelmän vaikutusvaltaiset lobbariryhmät - joista kaikki vaikuttivat osaltaan päätöksentekoprosessiin.Yhdysvallat ei osannut sanoa mihin kommunistipuolue päättyi ja mistä NL:n hallitus alkoi. Samalla tavoin Neuvostoliitto ei kyennyt sanomaan mihin amerikkalaiset yhtiöt loppuivat ja mistä hallinto alkoi. Paradoksaalisesti yhden valtion poliittinen kulttuuri esti sitä ymmärtämästä ja ennakoimasta toista. Mikä oli loogisin tapa toiselle, oli täysin kuvittelematonta ja epäloogista toiselle.
poliittisesti aina läsnä olevan sotilashallinnon käsissä. Pakistan on elänyt sotilashallinnon alla jo yli puolet olemassaolostaan.
10 Kuten Waltz oikein päättelee: "Perinteiset aseet tuovat lisäarvoa ensimmäiseen iskuun, joka takaa etulöyntiaseman ja määrää sodan luonteen. Ydinaseet eliminoivat tämän hyödyn. Etulyöntiasema on merkityksentön..."...molempien puolten vastaiskukyvyn takia (‘The Spread of Nuclear Weapons: A Debate Renewed’ - Scott D. Sagan ja Kenneth N Waltz, 2003, s. 112).
11 Pakistanilla oletetaan olevan niinkin vähän kuin 20 taistelu-/laukaisuvalmista fissio ydinkärkeä, Intialla niitä uskotaan olevan noin 60 ja Pohjois-Korealla (jos yhtään, ei enempää kuin) kaksi tai kolme. Jopa Kiinalla, jota pidetään vanhempana ydinasevaltiona, ei ole enempää kuin 20 mannertenvälistä ballistista ohjusta.
12 Israelilla (julistautumattomalla ydinasevaltiolla) uskotaan olevan jopa 200 heikohkoa fissio atomipommia. Puolet niistä on laukaistavissa keskipitkän kantaman Jericho II ohjuksilla, lentokoneilla sekä mobiileilla laukaisualustoilla.Iran on kokeillut onnistuneesti keskipitkän kantaman ohjustensa tarkkuutta ja jatkaa kunnianhimoisesti pitkän kantaman ohjusten kehittämistä. Samanaikaisesti Iran on hyvinkin saattanut hankkia tärkeää kaksikäyttöistä (tähän mennessä rauhanomisiin tarkoituksiin) ydinteknologiaa. Ydinkapasiteetin kehittämisen siemen itää koko Lähi-Idän alueella (Saudi-Arabia ja Turkki ovat tässä suhteessa vähiten ujoja).
13 “The Art of Loving”, Erich Fromm, 1956, sivu 76. Fromm kirjoitti sen Bandungin konferenssin aikoihin.
14 Ns. ETYJ:n Aasian yhteistyökumppanit: Japani (1992), Korea (1994), Thaimaa (2000), Afganistan (2003), Mongolia (2004) ja Australia (2009). ETYJ:n piireissä eritysesti Thaimaalla ja Japanilla on erittäin aktiivisen jäsenen maine.
15 On odotettavissa, että viisi jäljelle jäävää ASEAN:in maata, joilla on jo edustusto Wienissä, virallistanevat suhteensa ETYJ:n ajallaan. Saman liikkeen voisivat tehdä sekä SAARC:in että ASEAN:in sihteeristöt.
16 Euroopassa ja Aasiassa (jopa Jakartalla sijaitsevassa päämajassa) ollessani, minua pyydetään usein tarkentamaan (yli-) optimistisia mielipiteitäni ASEAN:in tulevaisuudennäkymistä. ASEAN:illa ja EU:lla ei yksinkertaisesti ole muuta mahdollisuutta kuin selviytyä ja menestyä (vaikkakin kärsivät tällä hetkellä useista puutteista ja ovat kaukana optimaalisesta multilateraalisesta mekanismista). Ainut vaihtoehto EU:lle on joko Ranskan tai Saksan täydellinen mukautuminen Venäjän kanssa - mikä tarkoittaisi paluuta 1700-, 1800- ja 1900-luvun alun Eurooppaan - joka oli pääasiassa jatkuvaa sotaa ja hävitystä. Vaihtoehto ASEAN:ille olisi yhden jäsenvaltion sulautuminen joko Japaniin, Kiinaan tai Intiaan - mikä tarkoittaisi harvempaa suurta ryhmittymää vaarallisella törmäyskurssilla. Paradoksaalisesti sekä EU:n että ASEAN:in tapauksessa paitsi niiden sisäinen kapasiteetti myös niiden ulkoiset kuviot saavat minut optimistiseksi niiden menestyksestä.
Aasian ennennäkemättömän menestyksen ja vertaansa vailla olevan vaurauden aikana, alueen sisäinen, monenkeskinen, Aasian-laajuinen järjestö esiintyy tilaisuutena. Hegelin tunnettuun lauseeseen "vapaus on ... oivallus välttämättömyyteen" liittyen, lopetan toteamalla että Aasian-laajuisella organisaatiolla alkaa olla jo kiire.
Maanosan vapautumista ei selvästikään ole; Aasian vuosisataa ei tule ilman Aasia-laajuista monenkeskistä järjestöä.
*************************************************************************
Prof. Anis H. Bajrektarevic, puheenjohtaja, kansainvälinen laki ja globaali valtiotiede
Wien 16. Marraskuuta 2011
*************************************************************************
Tekijän kiitokset
Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen isännöinyt yli sataa suurlähettilästä yliopistossani, joista noin 30 Aasiasta. Monilla heistä on tällä hetkellä korkea-arvoinen paikka oman maansa hallituksessa (mukaanlukien ulkoministerin virkoja). Ei olisi soveliasta nimetä heitä tässä. Haluaisin kuitenkin ilmaista vilpittömän kiitokseni kaikista niistä tapaamisista ja keskusteluista, jotka auttovat minut alkuun tämän tutkielman "käymisprosessissa". Lopuksi haluaisin kiittää seuraavia henkilöitä arvokkaista älyllisistä kohtaamisista ja heidän joskus vastakkaisista, mutta aina inspiroivista ja rakentavista, mielipiteistään tämän artikkelin laatimisen aikana:
Kunnianarvoisa Hra Dato’ Misran KARMAIN, ASEAN:in varapääsihteeri
Kunnianarvoisa Hra I Gusti Agung Wesaka PUJA, Indonesian suurlähettiläs Wienissä ja pysyvä edustaja YK:ssa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä
Kunnianarvoisa Rva Nongnuth PHETCHARATANA, Thaimaan suurlähettiläs Wienissä ja pysyvä edustaja ETYJ:ssä YK:ssa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä
Kunnianarvoisa Rva Linglingay F. LACANLALE, Filippiinien Thaimaan ja YK:n ESCAP:in suurlähettiläs
Kunnianarvoisa Hra Khamkheuang BOUNTEUM, Laosin suurlähettiläs Wienissä ja pysyvä edustaja YK:ssa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä
Kunnianarvoisa Hra Ba Than NGUYEN, Vietnamin suurlähettiläs Wienissä ja pysyvä edustaja YK:ssa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä
Kunnianarvoisa Hra Ibrahim DJIKIC, suurlähettiläs ja entinen ETYJ:n Ashgabadin lähetystön johtaja
Kuitenkin kaikki ilmaistut mielipiteet ovat kirjoittajan omia
*************************************************************************
Lähteet:
1. Duroselle, J.B. (1978) Histoire Diplomatique – Études Politiques, Économiques et Sociales, Dalloz Printing Paris (ensijulkaisu 1957)
2. Bajrektarevic, A. (2007) Verticalization of Historical Experiences: Europe’s and Asia’s Security Structures – Structural Similarities and Differences, Crossroads, The Mac Foreign Policy Journal, Skopje (Vol. I Nr. 4)
3. Mahbubani, K. (2008) The New Asian Hemisphere, Public Affairs (Perseus Books Group) (sivut: 44-45)
4. Bajrektarevic, A. (2008) Institutionalization of Historical Experiences: Europe and Asia – Same Quest, Different Results, Common Futures, Worldviews and the Future of Human Civilization, (University of Malaya, Kuala Lumpur, Lokakuu 2008) Malesia
5. Sagan, S.D. and Waltz, K.N. (2003) The Spread of Nuclear Weapons: A Debate Renewed, (sivu: 112)
6. Fromm, E. (1956) The Art of Loving, Perennial Classics, (sivu: 76)
7. Bajrektarevic, A. (2005) Destiny Shared: Our Common Futures – Human Capital beyond 2020, the 5th Global Tech Leaders Symposium , Singapore-Shanghai March 2005
8. Friedman, G. (2009) The Next 100 Years, Anchor Books/Random House NY
9. Bajrektarevic, A. (2009) Structural Differences in Security Structures of Europe and Asia – Possible Conflicting Cause in the SEA Theater, The 4th Viennese conference on SEA, SEAS Vienna June 2009
10. Hegel, G.W.F. (1807), Phänomenologie des Geistes (The Phenomenology of Mind), Oxford University Press, 1977 (sivu: 25 VII)
*************************************************************************
ABSTRAKTI:
Mukaillen Kissingerin sanomaksi väitettyä lausetta: "Eurooppa? Antakaa minulle nimi ja puhelinnumero!" (kun - 1970-luvun alussa - presidentti Nixon pyysi häntä tiedottamaan Eurooppalaisia tietystä USA:n poliittisesta toimenpiteestä), tekijä tutkii kuinka lähellä Aasia on saamassa oman puhelinnumeronsa.
Vertaamalla Euroopan monenkeskisten turvallisuusrakenteiden syntyä Aasian nykyisiin ja luettelemalla muutamia painavimpia turvallisuusuhkia Aasiassa, tämä artikkeli tarjoaa useita syitä miksi suurimman maanosamme tulisi harkita kattavan Aasian-laajuisen institution luomista. Tämänhetkiset turvallisuustakeet Aasiassa ovat kahdenkeskisiä ja usein epäsymmetrisiä, kun taas Eurooppa nauttii monenkeskisistä, tasapainoisista ja symmetrisistä järjestelyistä (Amerikat ja Afrikka myös) Tekijä väittää jopa, että vaikuttavasta kasvusta huolimatta, Aasian vuosisata ei koita ilman tämäntyyppistä institutiota.
*************************************************************************
Avainsanat:
Turvallisuus, multilateralismi, Aasian geopolitiikka ja -talous, ehkäisevä diplomatia, ydinaseet, rajakiistat, Euroopan neuvosto, ETYJ, OAS, AU, EU, NATO, OIC, NAM, ASEAN, APEC, SAARC, GCC, SCO, KEDO, SEATO, BRIC, G-7, G-20, Japani, Kiina, Yhdysvallat, Venäjä/Neuvostoliitto, Idän konservatiivisten hovien liitto, Napoleonia edeltänyt Eurooppa, kasvu, keskiluokka, nationalismi.
*************************************************************************
From English translated by Mr. Ville Jounio and Mr. Ville Wallenius
Original text:
Bajrektarevic, A. (2011) No Asian century without the pan-Asian Institution, Post Script THC, Jakarta 8:3
Ovi+politics Ovi_magazine Ovi-lehti Ovi Finland |
|
| Print - Comment - Send to a Friend - More from this Author |
|
|
|
Newsletter
Subscribe
Contact
Search
